maanantai 15. helmikuuta 2016

Mikä tekee miehestä niin vastustamattoman, hyvän ja ihanan?

Miehellä on kutsuva leveä rintakehä. Siihen naisen on hyvä painaa päänsä. Kun nainen tekee niin, hän saa keuhkonsa täyteen ihanaa miehen tuoksua sen lisäksi että hän tuntee olonsa täydellisen turvalliseksi siinä ollessaan. Miehen vartalo on kaunis ja voimakas. Se toimii kuin tukipilarina naiselle. Nainen nauttii saadessaan olla miehen lähellä. Nainen on luotu sitä varten. Naisen paikka on miehen välittömässä läheisyydessä. Miehen suojassa. Mies suojelee naista maailman pahuudelta. Nainen ei pärjää ilman tätä suojaa.

Mies on ihana kaikissa mielentiloissaan. Miehen tunnemaailma on täynnä salaisuuksia joihin nainen voi vain toivoa pääsevänsä vaikuttamaan ja osallistumaan. Naisella ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa vahingollisesti miehen psyykeeseen ja tunne-elämään jos mies on terve. Mikäli mies on alistettu yhteiskunnassa, asia voi pikkuhiljaa edetä päinvastaiseen suuntaan. Naisesta tulee miehen sortaja ja vihollinen silloin. Nainen itse valitsee tämän tiensä. Mies ei siihen häntä pakota tai pyydä.

Miestä osaa jokainen nainen käsitellä jos vain tarpeeksi haluaa ja ottaa miehen tunteet huomioon. Miestä vastaan ei kannata taistella. Mies ei taistele mielellään naista vastaan. Mies ainoastaan puolustautuu jos nainen ajaa hänet liian ahtaalle.

Mies on suloinen antautuessaan naiselle. Mies pitää naiselta saamastaan huomiosta ja nainen miehen antamasta huomiosta. Kyse on symbioosista. Mies nauttii täysillä hyvästä ja oikeudenmukaisesta naisesta, eikä hyvä ja oikeudenmukainen nainen tee miestä onnettomaksi.


Naisen hormonitoiminta on ailahtelevaa ja tekee siksi naisesta haasteellisen kumppanin. Mies on kuitenkin perusolemukseltaan niin tasainen ja huumorintajuinen, ettei hätkähdä siitä. Mies tietää naisen luonnon ja mukailee sitä. Pitää naista hyvänä ja koittaa auttaa naista pääsemään vaikeiden tunnemyllerrysten ylitse. Naisen tulee kunnioittaa miestä tästä syystä. Naisen on ymmärrettävä se että hän on se joka tekee elämästä vaikeaa, ei mies.

Mies on seksuaalisesti hyvin aktiivinen olento. Nainen saa kokea mittaamattoman määrän nautintoa myöntäessään sen että hän itsekin on sellainen. Kun naisella on oma mies lähellään, ei hän yksinkertaisesti voi kieltää sitä että tuntee suurta vetoa mieheen. Jos nainen ei tunne tällaista vetoa, eikä halua päästä miehensä kanssa syvään seksuaaliseen yhteyteen, on naisen päässä jokin pahasti vialla. Ehkäpä oman seksuaalisuutensa kieltävät muut naiset ovat vaikuttaneet hänen psyykeeseensä liikaa ja vammauttaneet hänen luonnollisen seksuaalisuutensa? Sitä on liikkeellä.

Mies on vahva ja herkkä samanaikaisesti. Nainen - älä satuta miestä. Tee kaikkesi että mies saa elää täysipainoista miehen elämää, vain niin sinäkin tulet onnelliseksi. Älä koskaan alista miestä. Se tekee miehen onnettomaksi ja silloin sinäkin tulet onnettomaksi. Teet omasta elämästäsi helvettiä ihan itse, mies ei sinua siihen pakota. Sinun kannattaa valita helppo elämä ja sen sinulle takaa mies jota kohtelet hyvin ja kunnioittavasti. Älä taistele tätä tosiasiaa vastaan, vaan ole armollinen ja rehellinen itsellesi ja myönnä se että sinä itse olet syypää siihen jos elämäsi on vaikeaa. Anna itsellesi mahdollisuus löytää elämänhalusi ja onnesi miehen kautta. Et tule koskaan sitä katumaan.

Mies on kuin taideteos. Upea katsoa ja koskea. Lämmin ja miellyttävä. Hyväsydäminen ja rakastava. Kaunein ja hurmaavin kohta miehessä on hänen sukuelimensä, joka on niin hieno ja kutsuva, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Ylös kaartuessaan se saa onnenkyyneleet silmiin naiselle. Mies on ihana ottaessaan naisen rinnalleen. Pitäessään hänestä huolta ja palkitessaan naista kun nainen sen ansaitsee. Mies on puhdasta kultaa niin sisältä kuin ulkoakin. Täydellinen kaikella tavalla.                                                                                                                                                                                    


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.